70-vuotias Lasten Kesä ry
Vuosi 2022 on ollut Lasten Kesän juhlavuosi, sillä vuonna 1952 perustettu järjestömme on täyttänyt 70-vuotta. Kahden viimeisen korona-epidemian sävyttämän vuoden jälkeen pääsimme järjestämään kesäleirit täysin
Vuosi 2022 on ollut Lasten Kesän juhlavuosi, sillä vuonna 1952 perustettu järjestömme on täyttänyt 70-vuotta. Kahden viimeisen korona-epidemian sävyttämän vuoden jälkeen pääsimme järjestämään kesäleirit täysin
Tänä vuonna Lasten Kesä juhlii 70-vuotista taivaltaan lasten lomatoiminnan parissa! Edellinen Seuraava Juhlistimme juhlavuotta syyskuun lopulla yhteistyökumppaneidemme sekä johtokunnan kanssa Pakin talolla Helsingin Pakilassa. Olemme
Uusi alkava syksy on tuonut tullessaan myös uutta intoa, jännitystä ja ajateltavaa, kun lasten- ja yhteistyöleirien sekä leirikoulujen rinnalla käynnistyvät Toimiva perhe – toimivampi arki! -hankkeen perheleirit Hauholla.
Lasten Kesä järjestää ensimmäisellä lomaviikolla kaikille avointa ja maksutonta verkkotoimintaa keskiviikkona, torstaina ja perjantaina klo 14-16. Lisäksi 12-17 -vuotialle suunnattu verkkokahvila järjestetään perjantaina klo 17-19.
Leirinjohtajamme Teppo, Hanna ja Wilma pukivat sanoiksi tunnelmiaan Hauhon kesäleirityöntekijöiden etätutustumispäivistä 2021.
Vaikka kuinka asiaa kultareunuksisten lasien takaa tarkastelisi, on se myönnettävä, että vuosi 2020 jää kaikkialla historiankirjoihin ikävästi epävarmuuden, rajoitusten, huolen ja jopa pelokkuuden sävyttämänä. Myös
Lasten Kesä ry järjestää kaikille lapsille ja nuorille avoimia ja maksuttomia verkkohetkiä uudenvuoden viikolla ma-pe 28.12.2020-1.1.2021 klo 15-17! Tervetuloa mukaan jutustelemaan, puuhastelemaan ja kertomaan joululoman
Onko sinulla ajatuksia tai kommentteja – kerro ne kirjoittamalla palautetta täällä! Toteutuksesta suuri kiitos Verkkotaikureille!
Katso leiriajankohdat, -tiedot ja hinnat täältä.