Lasten Kesän toiminnanjohtajana leiritoiminnan vaikutukset ovat minulle itsestään selviä, merkittäviä ja positiivisia. Näiden vaikutusten kertominen eteenpäin ja mittaaminen onkin sitten haastavampaa. Lasten Kesä ry:n toiminta pyörii avustusvaroin ja rahoittajille tulee raportoida toiminnan vaikutuksista, eli siitä mikä merkitys leireillä on lapsille ja perheille. Uskon, että useimmilla meistä on omakohtainen käsitys siitä, että leirikokemus on suurempi, kuin miltä se vaikkapa Wikipedian ”lyhyt kokoontuminen, johon liittyy yhteismajoitus” määritelmän mukaan kuulostaa. Monelle suomalaiselle rippileiri on ollut omia ajatuksia ja ystävyyssuhteita muokkaava kokemus, ja telkkarista me katsomme kuinka Vain elämää -ohjelman tähdet viikko toisensa jälkeen herkistyvät ja uskaltavat avautua toisilleen metsän keskellä, yhteismajoituksessa.
Leirielämän erityisyydestä
Brittiläinen kulttuuriantropologi Victor W. Turner (1920-1983) kirjoittaa liminaalisuudesta, jonka avulla voi selittää sitä vaikeasti selitettävää, mitä leiriolosuhteet meissä saavat aikaan. Liminaali-tila on välitila kahden vakiintuneen tilan välillä. Tässä välitilassa meille annetut roolit, statukset ja käyttäytymismallit eivät ole voimassa, vaan olemme tasavertaisina yhdessä. Leirillä olemme ikään kuin ei kenenkään maalla ja arjen rutiinien ulottumattomissa. Tämä antaa mahdollisuuden ja tilaa uusille ajatuksille ja muutokselle. Turner tutki siirtymäriittejä ja kirjoittaa liminaalisuudesta siirtymäriitin välivaiheena. Riitin ensimmäisessä vaiheessa ihminen luopuu vanhasta, välitilassa ollaan vapaita normeista ja riitin kolmannessa vaiheessa otetaan uudet normit ja sosiaaliset roolit käyttöön. Rippileirin kaltaisia aikuistumisriittejä on käytössä lähes jokaisessa kulttuurissa ja esimerkiksi häämatkan voi ajatella liminaalisena tilana, joka antaa uudelle avioparille mahdollisuuden totutella uuteen asemaansa.
Leireillä luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita. Sosiaalisten roolien riisuminen antaa mahdollisuuden kohdata ihmiset avoimesti ja turvallinen ilmapiiri luo mahdollisuuden kertoa huonekaverille tai leiriohjaajalle omista tärkeistä, noloista, vaikeista ja ihanista asioista. Näen, että tämä kaikki mitä leiriolosuhteet mahdollistavat tuo leirien järjestäjälle myös suuren vastuun. Leiriolosuhteet mahdollistavat myös ikävien asioiden käsittelyn ja valitettavasti myös negatiivisille asioille ollaan leirillä herkkiä. Pieneksi tarkoitettu huomautus voi jäädä mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa. Siksi ohjaajien koulutuksessa keskitytään kiusaamiseen puuttumiseen ja etenkin sen ennaltaehkäisyyn.
Leiri mahdollisuutena
Hyvin tyypillinen palaute vanhemmilta leirin jälkeen on, että lapsi on itsenäistynyt ja ”kasvanut” leirin aikana. Ajattelen, että leiri antaa lapselle mahdollisuuden olla oma itsensä ilman esimerkiksi koulussa tai kotona olevia rooleja. Monelle koulukiusatulle, kotielämän kuormittamalle tai vaikkapa tietokonepelien maailmaan liikaa uppoutuvalle lapselle leiri antaa ainakin hengähdystauon ja jopa mahdollisuuden muutokseen.
Kaisa Ahtee
toiminnanjohtaja